Oulun seminaari 21.4.-22.4.2018

Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö (PSOAS) isännöi tänä vuonna SOANK:n ensimmäisen seminaarin. PSOAS tarjoaa asuntoja vähän alle 6000 opiskelijalle ja säätiö perustettiin vuonna 1971. Sen arvoja ovat asukasläheisyys, vastuullisuus ja yhteistyö. PSOAS on vuosien aikana kasvanut merkittäväksi vuokra-asumisen asiantuntijaorganisaatioksi oulalaisille vuokramarkkinoille ja se tarjoaa edullisia ja laadukkaita palveluita asukkailleen. Nykyinen toimitusjohtaja on Juha Aitamurto.

Pic 22

Seminaari järjestettiin Oulussa, joka on Suomen viidenneksi suurin kaupunki (n. 201 000 asukasta). Se sijaitsee Oulujoen suulla Perämeren rannikolla Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Kaupungin koulutustarjonta on viime aikoina kasvanut jatkuvasti. Siellä sijaitsee muun muassa Oulun ammattikorkeakoulu (OAMK) ja Oulun yliopisto ja opiskelijoita Oulussa on noin 54 000. Kaupungin nähtyvyyksiin kuuluu Tiedekeskus Tietomaa sekä Oulun linna.

Seminaariin osallistui edustajia ympäri Suomea ja sen teemana oli asuntojen brändäys. Tapahtumaa johti PSOAS:n hallituksen jäsen Jukka-Pekka Tuominen.

1. Päivä

Edustajia saapui Ouluun kahdentoista aikaan ja tilaisuus aloitettiin vierailemalla Vanillassa, joka on opiskelijaravintola kaupungin keskustassa. Paikka on auki maanantaista lauantaihin ja tarjontaa oli kiitettävästi aina liharavinnosta vihanneksiin. Tilaisuus antoi edustajille mahdollisuuden tavata ensimmäistä kertaa toisensa ja jakaa päällimmäisiä kuulumisia. Ruoka oli omakustanneista ja ravintolassa oli useita opiskelijoita samaan aikaan. Tuominen kertoi edustajille tulevaa aikataulua, jonka jälkeen noin puolen tunnin päästä poistuttiin ravintolasta.

Vanillan jälkeen lähdettiin kohti PSOAS:n toimistoa, joka sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä. Siellä edustajia odotti säätiön kiinteistöpäällikkö Leena Neuvonen. Esitelmät pidettiin kokoustiloissa ja Neuvonen aloitti kertomalla PSOAS:n toiminnasta ja sen historiasta. PSOAS:lla on viime aikoina ollut useita projekteja käynnissä ja sen talous näyttää vahvalta. Säätiön liikevaihto on liikkunut 15 miljoonan euron alueella ja keskivuokra tämän asunnoissa on 8-10 euroa/m2. PSOAS on myös laatinut pitkän tähtäimen suunnitelmat (PTS) kohteilleen. Tässä kohteet on jaeteltu neljään toimenpideryhmään (pidettävät, kehitettävät, selvitettävät ja purettavat/myytävät), jotka on määritetty kohteen kysynnän ja kilpailukyvyn mukaan. Esimerkiksi epäsuosiossa oleva kohde, joka on huonossa kunnossa, päätyisi toimenpideryhmään ‘purettavat/myytävät’, jolloin se todennäköisesti poistatettaisiin PSOAS:n tarjonnasta. Neuvonen esitteli tilaisuuden aikana myös säätiön tulevaa lippulaivaa, Välkkylän tornia. Sen rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuonna 2019 ja se tulee olemaan Oulun korkein rakennus (16 kerrosta). Asuntoja siinä tulee olemaan noin 140 ja yhteistiloja noin 2000 neliömetriä. Torni herätti merkittävästi huomiota edustajissa, jolloin kysymyksiä tästä riitti. Kohteen lisäksi PSOAS Bikes on säätiön yksi jännittävimmistä projekteista. Siinä asukkaille tarjotaan ekologinen ratkaisu liikkumiseen ja tarkoituksena on kunnostaa ja maalata romupyöriä käyttöön. Tällä hetkellä niitä tulee olemaan 350 kappaletta. Tämä on melko poikkeava tapa järjestää pyöriä asiakkaille, sillä monessa kaupungissa vastaavat pyörät olisivat maksullisia erillisen varausjärjestelmän alla. Pyörien lisäksi PSOAS järjestää ‘oma kämppä’-kampanjaa, jossa asukas saa luvan maalata oman asuntonsa. Tämä on jo mennyt jonkin aikaa. Esitelmän jälkeen käytiin lyhyt keskustelu säätiön ja edustajien välillä.

Seuraavaksi oli vuorossa kohdekiertely, jota varten oli tilattu kaupunkibussi ja ohjaajana toimi Tuominen, joka esitteli vähän kaupungin nähtävyyksiä matkan alussa. Ensimmäinen kohde, jossa edustajat pääsivät käymään, oli Taito, joka sijaitsee Syynimaalla, ja se sisältää vuosina 1985-1989 valmistuneita kaksikerroksisia asuntoja. Aivan kohteen läheisyydessä sijaitsee Linnanmaan liikuntahalli ja jäähalli sekä Linnanmaan kauppakeskus. Suurin osa asunnoista on perhe-asuntoja, mutta myös yksiöitäkin löytyy. Edustajat kävivät muutamissa asunnoissa ja paikka näytti olevan rauhallinen sekä viihtyisä. Kysymyksiä annettiin Tuomiselle saaden vastauksia, jolloin edustajat saivat hyvän kuvan millaista opiskelija-asuminen Oulussa olisi.

Toinen kohde sijaitsi aivan Taiton vieressä ja sen nimi oli Kandi. Kohteena se näytti olevan samanlainen kuin Taito-kohde ja myös siellä asuntokanta oli samanlainen. Perheasuntoja oli runsaasti ja niiden koko vaihteli 42,5-43,5 neliömetrin välillä. Kerhotilalla oli erillinen rakennus ulkona ja siellä nähtiin asukkaiden pelaavan pöytäjääkiekkoa toistensa kanssa. Kohteen sisäpihalla sen sijaan sijaitsi leikkikenttä sekä pyörävarastot. Tässä kohden keskusteltiin alueen asukastoiminnasta ja viime aikoina siinä on esiintynyt haasteita, joista merkittävin on ollut aktiivitoiminnan pienentyminen.

Pic 12

Kolmas kohde, jossa käytiin, oli Tellervo. Paikka sijaitsee Oulun yliopiston vieressä ja sen ympärillä toimii Kaijonharjun palvelukeskus. Tellervontien 1992 valmistuneissa asunnoissa on tilaa 133 kimppa-asukkaalle ja 14 perheasukkaalle. Kohteessa on sauna ja pesutilat sekä tilava ja viihtyisä kerhotila. Myös päiväkoti sijaitsee alakerrassa. Tellervo on hyvä esimerkki PSOAS:n brändäyksestä, sillä kyseisen alueen kohteet ovat saaneet nimensä Kalevalasta. Edustajat kävivät tutustumassa rakennuksen sisälle ja yläkerrassa sijaitsevassa kerhotilassa, jota voi varata omaPSOAS-varausjärjestelmällä ja sitä hoitaa asukastoimikunta. Sieltä oli hienot näkymät alas ja rakennuksen viereen on pystytetty apinapatsas, joka tunnetaan nimellä ‘tiedonjano’. Alueella nähtiin myös PSOAS-pyöriä, jotka sijaitsivat omassa varastossaan.

Ennen illallista käytiin Välkkylässä katsomassa paikkaa, johon PSOAS:n lippulaiva tullaan rakentamaan. Edistystä siellä ei ole vielä tapahtunut, mutta vapaata tilaa näytti olevan. Alueella on myös muita opiskelija-asuntoja sekä biljardihalli, jotka takaavat sen, että elämää Välkkylässä tulee tulevaisuudessa olemaan runsaasti.

Kohdekierroksen jälkeen vuorossa oli ruokailu ravintolassa Tuba Food & Lounge, joka sijaitsi PSOAS:n toimiston vieressä. Säätiö hoiti illallisen kustannukset ja jokainen edustaja sai valita, mitä halusi. Suurin osa heistä valitsikin hampurilaisen ja odottelun aikana keskusteltiin päivän tapahtumista sekä seurattiin Oulussa pelattavan jääkiekon SM-liigan finaali-ottelun tilannetta (Kärpät vastaan Tappara). Ruoka oli hyvää ja ilmapiiri ravintolassa oli viihtyisä. Paikka oli tilaisuuden aikana melkein täysi ja sen tilat omistaa PSOAS. Ravintolassa nähdään myös musiikkibändejä silloin tällöin.

Illanvietto on aina seminaarin ensimmäisen päivän viimeinen etappi, jossa edustajat pääsevät levähtämään pitkän uurrastuksen jälkeen. Tämä järjestettiin  Pohjankalevassa, joka on saanut nimensä presidentti Urho Kekkoselta. Kyseinen kohde on rakennettu 1960-luvulla ja kimppa-asuntoja siellä on noin 200. Paikalle saavuttiin taksilla (poikkeuksellisen halpaa) ja siellä edustajia oli vastassa kohteen asukastoimikunnan edustaja. Ennen saunapaikkaa tämä esitteli paikan kerhotilaa, joka sijaitsi rakennuksen alakerrassa. Ne olivat yllättävän suuret ja sen palveluihin kuului muun muassa pingispöytä ja paikallinen asukastoimikunta hoiti sitä. Tämän jälkeen siirryttiin ylimmäiseen kerrokseen, jossa odotti juomat ja muonikset illanviettoa varten. Suurin osa kävi saunassa ja tilaisuuden aikana käytiin pitkiä keskusteluja erilaisista teemoista. Myös korttipeliä pelattiin. Illanvieton jälkeen halukkaat pääsivät tutustumaan Oulun yöelämään, kun taas loput siirtyivät omille hotelleilleen.

2. Päivä

SOANK:n kokous järjestettiin seuraavana päivänä kello 12 PSOAS:n neuvottelutiloissa, jonne edustajat saapuivat vaiheittain ja myös yksi lisäedustajakin Jyväskylästä osallistui tilaisuuteen. Tullessaan paikalle edustajat saivat naposteltavaa ja kokouspaikalla oli tarjolla kokouksen esityslislista sekä videotykki. Puheenjohtajana toimi TOAS:n Petri Mattila ja sihteerin tehtäviä hoiti KOAS:n Antti Martikainen.

Kokous aloitettiin siten, että Mattila esitteli SOANK:n hankkeiden etenemistä. Muun muassa sosiaalisen median käyttöä on kehitetty ja organisaation taloustilanne on vakaa. Myös kommunikaatiota SOA:n kanssa on jatkettu ja edellisen kokouksen kannanotto (SOANK vastustaa asumistuen osa-asunnon normia) on tuottanut tulosta, jossa Suomen hallitus on toteuttanut SOANK:n tahdon. Tämän jälkeen Mattila kävi läpi vuoden 2017 toimintakertomusta, joka hyväksyttiin yksimielisesti ja siinä käsiteltiin tärkeimpiä tapahtumia viime vuodelta.

IMG_1509

Kokouksessa oli paikalla useita asuinyhteisöjä eri paikkakunnilta Suomessa ja jokainen näistä sai tilaisuuden kertoa tärkeimmistä kuulumisistaan. Taloustilanteet näyttävät kaikkineen hyviltä ja vuokria ei koroteta monissakaan asuinyhteisöissä. Rakentaminenkin on ollut paljon esillä ja etenkin HOAS:lla on menossa suuri määrä projekteja. Myös useita merkittäviä tapahtumia on tapahtunut monessa asuinyhteisössä. Esimerkiksi TYS:llä on vaihtunut toimitusjohtaja ja PSOAS:lla verkon palveluntarjoajaksi vaihdetaan DNA. KOAS:lla asukastoimikunnat saavat uudet sivustot ja Jyväskylässä tullaan järjestämään jälleen naapuriviikot, joita on nähty myös Helsingissä ja Tampereella. TOAS:lla sen sijaan ollaan otettu uusi sähköinen varausjärjestelmä, omaTOAS, käyttöön. Kuulumisten aikana käytiin jonkin verran keskustelua ja jaettiin ideoita toisille.

Kannanotoissa SOANK tuomitsee Kuopaksen (Kuopion opiskelija-asunnot) toiminnan tämän kevään aikana. Organisaatio aikoo heittää mahdollisesti monia asukkaita ulos asunnoistaan asettamalla kohtuuttomat vaatimukset heille ja tämä on herättänyt huomiota muun muassa mediassa. Kuopaksen asukasaktiivit ovat ottaneet yhteyttä SOANK:n johtokuntaan ja tämä on päättänyt tässä kokouksessa toimia. Kannanotto kirjataan ylös ja välitetään sopivalla tavalla haluttaville osapuolille.

Kokouksessa käsiteltiin myös tulevia henkilöitä, jotka lähtevät jatkamaan SOANK:n johtamista sekä toteuttamaan organisaation tavoitteita. Puheenjohtajaksi valittiin KOAS:n Daisy Kangas ja varapuheenjohtajana jatkaa PSOAS:n Jukka-Pekka Tuominen. Sihteerinä toimii jälleen KOAS:n Antti Martikainen. SOANK:n senhetkinen puheenjohtaja Petri Mattila, joka toimi tehtävässään vuoden 2016 alusta lähtien, jätti tehtävänsä kiittäen osapuolia saaden heiltä myös kiitokset palveluksesta SOANK:a kohtaan ja hän toimiikin edelleen edustajana jatkossa. SOANK onnittelee kaikkia valittuja ja toivottaa hyvää lykkyä tulevaisuuteen !

Seuraava seminaari järjestetään Vaasassa, Rovanniemellä tai Helsingissä. Lopullinen päätös tehdään myöhemmin.

Pic 24

Kaiken kaikkiaan seminaari oli onnistunut. Tapahtumassa saatiin paljon hyviä ideoita ja oli hienoa nähdä PSOAS:n nykyisiä projekteja sekä kohteita ja miten säätiö pyrkii parantamaan asukkaidensa viihtyvyyttä asunnoissaan. SOANK haluaakin näin ollen kiittää seminaarin järjestäjiä sekä isännöivää säätiötä.